Järjestimme Nörttiseminaarin paluun, kaikkien oman varaventtiilin, johon
moni tuli puhumaan bittiä pelkäämättä, että muiden katse ympärillä
lasittuu.  Samassa tilaisuudessa järjestettiin Ohjelmointikielten
periaatteiden seminaari, joka oli vastaavan kurssin osasuoritus.

Yhteisseminaari alkoi tiistaina 27.5.2003 kello 12:00 Agoran
salissa Delta. Keskustelua jatkettiin ainakin tunnin yli sovitun
loppumisajan.

Seuraavassa lista esityksistä, ja kopiot joistakin esityksistä.
Lisää esityksiä ja kuvia esityksistä tulossa.


Vesa Kaihlavirta ja Tuukka Hastrup
Tiivis ilmaisu ohjelmointikielissä

   Ohjelmoinnissa tiiviyden tavoittelu näkyy lyhyinä ohjelmina, lyhyinä
   muuttujaniminä ja lyhennemerkintöinä ohjelmointikielten syntaksissa.
   Abstraktiot ovat tärkeitä sekä ohjelman lyhyyden että syntaksin
   hyödyllisyyden kannalta. Esimerkkeinä abstraktiosyntaksista käytetään
   funktio- ja proseduurikutsuja, iteraattoreita sekä säännöllisiä
   lausekkeita.


Jani Averbach
Raportti pienestä kielestä nimeltä Sentry Command Language

   Tässä esityksessä kuvataan pientä sulautetun järjestelmän ohjaamiseen
   ja käyttämiseen tarkoitettua ohjelmointikieltä, sekä tämän kielen
   suunnittelulähtökohtia, ja niitä huomioita ja kokemuksia, joihin
   törmättiin sitä toteutettaessa.


Hermanni Hyytiälä, Niko Kotilainen, Joni Töyrylä ja Mikko Vapa
Intelligent Peer-to-Peer Networks

    Resource discovery is an essential problem in peer-to-peer networks
    as there is no centralized index where to look for information about
    resources.  One solution for the problem is to use a search
    algorithm that locates the resources based on the local information
    about the network. 

    In this presentation we describe the use of evolutionary neural
    networks for finding an efficient search algorithm.

    PDF


Asko Soukka ja Tuukka Hastrup
Navidoc - linking documentations via imagemaps

    "A software engineering documentation tool using ReST and providing
    multidirectionally hyperlinked UML diagrams."

    We present a navigational aid for documentation used in software
    development. Based on using readily-authored UML diagrams as
    multi-ended links, we hypertexturally connect two distinct areas of
    documentation: design documents and documentations generated from
    embedded program code documentations (using tools like Javadoc and
    Doc++).

    HTML


Rainer Koreasalo
Go Rin No Shoftware - Zen ja ohjelmistotuotanto
(Tietä etsimässä M. Mushashin ja Edsger W. Dijkstran kirjoituksista)

   Tämä esitys tarkastelee 1600-luvun japanilaisen miekkailumestari
   Miyamoto Mushashin kirjoituksia ja näyttää, että viisaus on
   universaalia vuosisadasta riippumatta,

   Tässä esityksessä yritetään myös esittää ohjelmistotuotanto
   Zen-taidemuotona insinööritieteen alalajin sijasta.  Tähän pyritään
   vertailemalla Mushashin ja tohtori Edsger W. Dijkstran kirjoituksia.

   PDF


Janne V. Kujala, Asko Soukka ja Matti Katila:
LEGO controllers for prototyping; fast, cheap and fun

    We show how custom controllers can be built cheaply, with minimal
    requirements for mechanical and electronic skills, by using a
    standard computer mouse and LEGO bricks. The utilization of
    commodity components allows anyone to reproduce a particular design
    without any tools and to easily prototype new designs.

    HTML


Tuukka Hastrup ja Asko Soukka:
Paperbot - unique textures for background use

    Based on work for recognizably unique textures by Janne V. Kujala
    and Tuomas Lukka we present a WWW service to bring those textures in
    public. At first Paperbot generates a unique id from any string
    (from a person name, for example) calculating a sha-1 sum for it.
    That sum is passed to the texture generator and a repeatible texture
    for background use is generated.

    HTML


       Kiitoksia kaikille osallistuneille, esittäjille ja yleisölle!