main
The Eurasian Politician - Issue 4 (August 2001)
Anssi Kullberg, Tartto, 7.5.2001
Syksyllä 2000 Venäjän presidentin Vladimir Putinin viehtymys eurasianistiseen ajatteluun tuli esiin, kun hän etsi ideologista pohjaa nousevan venäläisen imperialismin suunnalle tunnetun venäläisen nationalistin ja entisen toisinajattelijan Aleksandr Solzhenitsynin ajatuksista. (The Economist, 23.-29.9.2000) Nyt Putin on saamassa taaksensa paljon vaarallisempia eurasianistisen ajattelun suuntauksia. Ennustaako tämä uusfascistisen imperiumin ajatuksen ihailua Venäjällä?
Äärikansallisena venäläisenä geopoliitikkona tunnettu Aleksandr Dugin perusti 21. huhtikuuta eurasianistisen liikkeen, joka pyrkii ajamaan Venäjän hallitsemaa koko Euraasian kattavaa imperiumia. (RFE, 23.4.) Duginia pidetään yleisesti suurvenäläisenä ja kiihkeänä ristiretkeläismentaliteetin nostattajana "islamilaista vaaraa" vastaan. Dugin on myös argumentoinut Baltian maita, Puolaa, Turkkia ja muita Venäjän reunavaltioita vastaan. Hänellä on yhteyksiä Länsi-Euroopan äärioikeistoon, mm. Ranskan Front Nationaliin ja Belgian Vlaams Blokiin. Yhdysvaltoja, Turkkia, Israelia sekä Balkanin ja Kaukasian maltillisia muslimeja vastaan vihaa lietsova ja Venäjän ja Serbian politiikkaa puolustava eurooppalaisten äärioikeistolaisten Synergon-verkosto ihailee avoimesti Duginia ja levittää hänen tekstejään Euroopan kielille.
Moskovan-mielinen mufti Farid Salman ylisti Duginin liikettä sanoen, että "eurasianismi edustaa sopivaa vastausta saatanallisen wahhabilaisuuden kannattajille, jotka ovat tunkeutuneet Venäjälle". (RFE 23.4.) "Wahhabilaisuus" on KGB:n luoma myytti, jota käytetään venäläisessä propagandassa leimaamaan kaikkia islamilaisia oppositioliikkeitä. Todellisuudessa wahhabilaisuus on puritaaninen sunnalainen islamin suuntaus, joka on valtionuskonnon asemassa Saudi-Arabiassa. Se vastustaa esim. tshetsheenien ja albaanien maltillista sufistista islamia.
Eurasianistiliikkeen perustaja ja fanaattinen antiamerikkalainen Aleksandr Dugin tukee odotetusti Putinia, vaatien "totaalista tukea" Euraasian johtavaksi imperiumiksi tarkoitetun Venäjän johtajalle. (RIA Novosti, 21.4.) Duginin eurasianistiliikkeen taakse on haalittu eri uskontokuntien Moskovalle lojaaleja johtohahmoja, mm. ortodoksisen patriarkaatin ulkosuhdesihteeri Vsevolod Tshaplin, islamilainen mufti Talgut Tadzhuddin, juutalainen rabbi Avram Shmulevitsh sekä buddhalaisjohtaja Did-Khabalam. (RFE, Security Watch, 30.4.) Näillä on neuvostoaikojen peruina usein KGB:hen nivoutunut tausta.
Euraasia-liikkeen tavoitteina on nostaa Venäjä koko Euraasian herruuteen ja yhdistää Euraasian eri uskontokunnat "suurta saatanaa" Yhdysvaltoja vastaan. Liikettä tukee voimakkaasti Länsi-Euroopan antiamerikkalaisia äärioikeistolaisia yhdistävä Synergon-verkosto, jonka johtaja Robert Steuckers antoi vastikään Duginia ja hänen liikettään tukevan haastattelun georgialaiselle "Vapaa Euraasia" -lehdelle. (Synergon-lista, huhti 2001.) Moskovalaisen aktivistin mukaan vielä 90-luvun alussa Duginin väitettiin harrastavan spiritismiä ja satanismia. Myös Synergon-verkostoon kuuluu "pakanallisia" riittejä harjoittavia oikeistolaisia ryhmiä mm. Saksassa ja Skandinaviassa.
Victor Yasmann on kirjoittanut artikkelin eurasianistiliikkeen huolestuttavasta noususta Venäjällä (RFE, Security Watch, 30.4.: "The Rise of the Eurasians"). Eurasianismi on Venäjällä jo tsaarinajalla vaikuttanut äärikansallinen liike, jonka kulmakiviä ovat olleet voimakas viha länsimaita, alkujaan erityisesti Itävalta-Unkaria, vastaan, sekä isovenäläisen imperialismin korostaminen. Alkujaan eurasianistit vaativat Venäjän täydellistä eroa rappiollisesta Euroopasta ja suuntautumista Euraasiaan.
Sen suuria nimiä oli kreivi Nikolai Trubetskoi (1890-1938), joka toimi 1920-luvulla. Sofiassa ilmestyi elokuussa 1921 kymmenen eri eurasianistin artikkeleita koonnut teos "Ishod k Vostoku, Prjedtshuvstvija i svjershenija, Uvrzhdjenije jevrazijtshev". Seuraavana vuonna ilmestyi kolme vuosikirjaa; "Na putjah, Utvjerzhdjenije jevrazijtshev". Omalaatuinen mutta systemaattinen manifesti ilmestyi vuonna 1926, nimellä "Jevrazijstvo". Tämän jälkeen vuosina 1925-1937 ilmestyi 12 numeroa "Jevrazijskaja hronikaa" sekä Pariisissa liikkeen oman historian kokoomateos vuonna 1931. (Prof. Kaido Jaanson, syys 2000: "Venemaa välispoliitika: kujunemine, ideoloogiline pärand, tulevikuperspektiivid", Tarton yliopiston opetusmateriaali.)
Liekö sattumaa, että venäläisvetoinen eurasianismi kehittyi ajallisesti täsmälleen samaa tahtia kuin sen tärkein vastustaja, vapautta ja mazzinilaista anti-imperialismia edustanut paneurooppalaisuus, jonka isä kreivi Richard Coudenhove-Kalergi ja hänen seuraajansa ihailivat eurasianistien vihaamaa Habsburgien dynastiaa ja myöhemmin tukivat Euroopan yhteistyötä nimenomaan lännen kanssa, kun taas eurasianistit tukivat Neuvostoliittoa. Coudenhove-Kalergin jälkeen paneurooppalaisten johtoon tuli Itävalta-Unkarin hallitsijasuvun perillinen, arkkiherttua Otto von Habsburg, joka jakoi Coudenhove-Kalergin länsimaiset liberaalit ajatukset ja vastenmielisyyden eurasianistien ihannoimaa totalitääristä imperialismia kohtaan.
Trubetskoin seuraajia ja eurasianisteja olivat lisäksi talousmaantieteilijä Pjotr Savitski (1895-1965), juristi ja filosofi Nikolai Aleksejev (1879-1964), uskonnollinen filosofi, kulttuurihistorioitsija ja keskiajan harrastaja Lev Karsavin (1882-1952) sekä tunnettu historioitsija Georgi Vernadski (1887-1973). (Jaanson, 2000.) Kylmän sodan aikana 1960-luvulla eurasianismin johtotähdeksi nousi isovenäläistä imperialismia kannattanut ja omalaatuisia fascismista ammentaneita kansakuntain nousua, ekspansiota ja rappiota selittäviä historian vaiheteorioita luonut Lev Gumiljov. Gumiljovin historianäkemystä voidaan pitää isovenäläisenä ja propagandistisena. (Jaanson, 2000; Yasmann, 2001.)
Neuvostoaikana eurasianismi oli erityisesti KGB:n, armeijan ja Alfa-joukkojen suosiossa. Dugin itse on KGB:n upseerin poika sen lisäksi että on historioitsija. 80-luvulla hän oli kiihkeä antisemiitti, joka mm. vaati kaikkien juutalaisten karkottamista Venäjältä. 90-luvulla hän, Eduard Limonov ja heidän verkostonsa käänsivät ja levittivät saksalaisten ja italialaisten fascistien tekstejä venäjäksi. Omia tekstejään he levittivät ja käänsivät läntisille kielille eri Euroopan maissa toimivan "uuden oikeiston" verkostojen kautta. Nykyisin Dugin toimii kommunistijohtaja Gennadi Seleznjovin neuvonantajana ja levittää mm. Turkin ja kaukasialaisten kansojen vastaista propagandaa. (Yasmann, 2001, Synergon, 2000.)
Duginin mukaan "Venäjän on tuhottava länsi". Hänen mielestään "merivallat" Iso-Britannia ja Yhdysvallat edustavat "pahuutta" maailmassa. Venäläisille geopoliitikoille on ollut luonteenomaista omaksua läntisten geopoliitikkojen ajatukset, mutta peilata ne täysin päinvastaisiksi. Näin toimii myös Dugin, joka on ammentanut lännen klassisilta geopoliitikoilta, mannervaltoja korostaneesta Halford Mackinderistä ja merivaltoja korostaneesta Alfred Thayer Mahanista saksalaiseen Friedrich Ratzeliin, Lebenraum-politiikan syntyyn vaikuttaneeseen Karl Haushoferiin ja natsien geopoliitikkoon Carl Schmidtiin. Synergon-verkostoa johtava Steuckers käy puolestaan propagandasotaa tämän päivän läntistä realistista geopoliittista ajattelua edustavaa Zbigniew Brzezinskiä vastaan. (Osmo Tuomi, 1995: "Uusi geopolitiikka"; Eiki Berg, 1998: "Geopoliitika"; Synergon.) Merivaltojen puolesta huolestuneiden Mahanin ja Mackinderin tilalle ovat tulleet Brzezinski ja Haig kun taas mannervaltojen euraasialaista liittoa ja merivaltojen tuhoa agitoineiden Haushoferin ja Schmidtin tilalle ovat nousseet Dugin ja Länsi-Euroopan äärioikeisto.
Duginin ja hänen eurooppalaisten tukijoidensa mielestä Euraasian on järjestäydyttävä Venäjän johdolla mannervallaksi, joka saavuttaa hegemonian ja maailmanherruuden ja syrjäyttää siten anglosaksisen "pahuuden". Venäjä voi saavuttaa "sotilaallisen, ideologisen ja geoekonomisen herruuden", "geopoliittisen vallan", joka suuntautuu Yhdysvaltoja vastaan, alistamalla Euraasian hallintaansa. Tämän on tapahduttava "liitossa Euroopan kanssa". Nämä tavoitteet saavuttaakseen "Venäjän on otettava hallintaansa kaikki strategiset liikennereitit niin idästä länteen kuin pohjoisesta etelään". Yasmannin mukaan Putin on esittänyt samanlaisia lausuntoja. (Yasmann, 2001.)
Vaikka eurasianismi on muuttanut muotoaan mm. suhtautumisessaan uskonnollisiin (väliin kiihkokristillisenä, väliin ateistisena ja jälleen esiintyen moniuskonnollisena) ja ideologisiin kysymyksiin (ensin tsaristisena, sitten kommunistisena, sitten isovenäläisenä) sekä suhteessaan Eurooppaan (ensin fanaattisesti Eurooppaa vastaan, nykyisin taas pyrkien Euroopan ja Venäjän liittoon Amerikkaa vastaan) on se kuitenkin säilyttänyt tietyt piirteensä kautta linjan: 1) imperialismi ja ekspansionismi, 2) Venäjän näkeminen johtavassa roolissa, 3) ehdoton antagonismi ja konflikti suhteessa "länteen", joka nähdään absoluuttisena vihollisena, sekä 4) pyrkimys messiaaniseen ajatteluun. Duginin mukaan "Euraasian ja lännen konfliktissa ei ole mitään rauhanomaista ratkaisua - se voi päättyä vain toisen voittoon ja toisen tuhoon". (Yasmann, 2001)
Duginin tavoite ei hänen omien sanojensa mukaan ole itse nousta valtakunnan johtoon, vaan hän tähtää ainoastaan "ideologiseen valtaan", omien eurasianististen visioidensa tekemiseen Venäjän johdon valtionideologiaksi. Putin onkin suhtautunut hänen ajatuksiinsa pelottavan myönteisesti ja Duginin verkosto on saavuttanut huolestuttavaa suosiota myös muualla entisen Neuvostoliiton alueella hallitsevien nomenklaturan jäsenten taholla. Esimerkkinä on Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev, joka on avoimesti ylistänyt "euraasialaisuutta". Kazakstanin uudessa pääkaupungissa Astanassa (entisessä Aqmolassa) sijaitseva "Euraasia-yliopisto" on nimetty Lev Gumiljovin mukaan ja Putinin vieraillessa hiljattain Kazakstanissa, yliopiston seinille maalattiin Duginin iskulauseita. (Yasmann, 2001.)
Joulukuussa 2000 Kazakstanin Moskovan-lähettiläs Tair Mansurov kirjoitti Moscow Newsissä Nazarbajevin pyrkimyksistä edistää "moninapaista maailmaa" eli maailmaa, jossa Venäjä ja Kiina nousisivat suurvaltoina haastamaan Yhdysvaltain hegemonian. Perinteidensä mukaisesti eurasianismi peilaa edelleen länttä: Nazarbajevin aloitteita ovat mm. "Euraasian Unionin" ja "Euraasian talousyhteisön" muodostaminen Astanassa lokakuussa 2000. ETYJ-prosessia jäljittelemään puolestaan luotiin "Aasian yhteistyön, ystävyyden ja avunannon konferenssi". (Moscow News, 20.-26.12.2000)
Eurasianistien voi odottaa ajavan paitsi isovenäläistä imperialismia, myös strategista liittoa ennen kaikkea Venäjän, Kiinan, Intian ja Iranin kesken. Heidän politiikkansa suuntautuu länttä, erityisesti Yhdysvaltoja, vastaan, mutta samalla se asettaa vakavaan vaaraan kaikki Venäjän ympärillä sijaitsevat valtiot. Eurasianistien erityisellä tulilinjalla ovat Turkki ja Israel sekä Kaukasian maat Georgia ja Azerbaidzan, mutta vaarassa lienevät myös Baltian maat, Puola, Romania ja mahdollisesti Suomikin. Onhan Suomi eurasianistien mukaan "osa keisarillisen Venäjän luonnollista etupiiriä".